tiistai 17. joulukuuta 2013

Lempiasukokonaisuus

Satumekkojen valmistuksen ollessa erätauolla syntyi sattumalta mekko ja vieläpä ihan itselleni. Se syntyi lempineuleestani, jonka helma oli hieman venähtänyt, mutta laadun ollessa kyseessä ansaitsi tuo uuden elämän. Siihen yhdistyivät materiaalit paidanhelmasta sekä lempimekostani, jonka kuminauharypytykset olivat kokeneet kolauksen. Tuon halterneckmekon yläosan pitsit pääsivät kaula-aukon somisteeksi.

Kuin itsestään muotoutui siitä ihan lempiasu, kun se vielä sai seurakseen Lumous-lempikoruni sekä naantalilaisen lempiputiikkini Putiikki Roosan asusteista mukaani tarttuneet Creamin ylipolvensukat sekä lempivaatemerkkini Ewa i Wallan puuvillaharsohuivit, jotka tietysti kruunaavat koko kakun. Tässä mukavassa lempiasussa kelpaakin sitten lähteä vaikka jouluaattoa viettämään.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Talvisen maiseman resepti

Talvisen maiseman aikaansaamiseksi kaada kulhoon rasvatonta piimää. Tartu joko vaahtomuovinpalaseen taikka kangasmyttyyn ja töpsöttele luonnollisen epätasaisesti piimää ikkunaan. Kurkistusaukkojen aikaansaamiseksi tuputa piimää voipaperista muotoillun kuvion päältä. Tähän ensimmäiseen vaiheeseen voi käyttää myos lapsityövoimaa, kuin myös seuraavaan, jossa piimän kuivuttua höystetään maisemaa voipaperista leikatuin lumihiutalein. Näin syntyy lähes taianomaisesti talvinen maisema, sen oikean vielä tehdessä tuloaan.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Satumaisemia








Satumaisemat maalautuivat nyt wanhoihin tekstiileihin ja Puuhaus-puodissa nuo seurakseen saivat tulevan tekstiiliartesaanin käsissä muotoutuneet ihanan lempeät Satulinnut.